Untamala

Untamalan kylä on maisemallisesti luonnonkaunis, täällä on kallioita, mäkiä ja pieniä lampia sekä myös peltoaukeamia. Kylän keskusta erottuu selkeästi peltojen ja tiheän asutuksen ansioista. Kylä on Seinäjoen kaupungin pohjoisin kylä. Seinäjoen keskustaan matkaa on noin 40 km. Kylän keskipiste sijaitsee neljän tien risteyksessä. Matkaa Ylistaron keskustaan on noin 15 km. Isonkyrön, Ylihärmän ja Vöyrin keskustaan noin 20 kilometrin matka.

Palvelut

Koulukuljetus- ja päivähoitopalvelut, palvelutaksi kulkee Ylistaron keskustaan kerran viikossa. Posti kannetaan arkisin laatikoihin, sunnuntain sanomalehdet haetaan Yhteistalolta.

Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet

Untamalan keskustasta löytyy kylän omistama Yhteistalo, jossa kyläläiset viettävät monipuolisesti vapaa-aikaansa. Yhteisötaloa vuokrataan edullisesti erilaisiin tapahtumiin. Kylässä voi harrastaa taito- ja taideharrastuksia, esimerkiksi kudontaa, kuorolaulua ja liikuntaa. Kylällä on valaistu pururata ja latu, pesäpallokenttä, jääurheilukaukalo sekä Lammin- ja Kokkokankaan uimapaikat. Talvisin kokoontuu naisten liikuntapiiri ja lasten sählykerho.

Alueella toimivat yhdistykset

Untamalan kyläyhdistys ja sen naistoimikunta, Untamalan maaseutunaiset, Untamalan metsästysseura ja Herättäjän Untamalan paikallisosasto.

Kylän tapahtumia

Vuosittain Untamalassa järjestetään mm. koko perheen ulkoilutapahtuma keväisin, Poutunrannan iltamaraton, Talvipäivälliset, Pääsiäiskokko, Vappujuhla, seurat Marian päivänä, Laavuretki, kesäisin pihaseuroja, joulukonsertti, joulumyyjäiset.

Rakennuspaikkoja

Kylässä on yksityisten omistamia vapaita rakennuspaikkoja ja tontteja.

Kylän vahvuudet

Vahva myönteinen yhteisöllisyys ja sitoutuminen yhteistoimintaan. Monipuolinen elinkeinotoiminta sekä oma vesihuoltoyhtymä. Monipuolinen harrastus- ja yhdistystoiminta. Hyvät yhteiset toimitilat. Perusarvojen kunnioittaminen.

Kylän mahdollisuudet

Nuorten ja lapsiperheiden elämisen mahdollisuuksien tukeminen ja vahvistaminen kylässä. Kylän monipuolisen elinkeino- ja yritystoiminnan tukeminen ja vahvistaminen. Entisten kyläläisten paluumuuton tukeminen. Kylän asukkaiden vireyden vahvistaminen.

Erityispiirteet

Kylä on maisemallisesti kaunis ja monipuolinen – hyvät, isot ja viihtyisät asumispaikat saavutettavissa. Kylässä on kaksi erinomaista uimarantaa. Kylän henkistä vireyttä voidaan hyödyntää eri tavoin muun muassa tukemalla harrastustoimintaa.

Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta

Vahva pienyrittäjyyskulttuuri jo valmiiksi olemassa. Vahva eri tuotantosuuntiin erikoistunut maatalousyrittäjyys. Tieverkosto ulottuu joka puolelle kylää.

Tärkeimmät kehittämiskohteet

Juuri peruskorjatun Yhteistalon kehittäminen vahvaksi kylän keskuspaikaksi. Harrastusmahdollisuuksien ylläpitäminen ja kehittäminen. Myönteisen ja aktiivisen kylähengen vahvistaminen. Kylän asukasmäärän säilyttäminen. Kansalaisopiston piirien säilyminen ja uusien piirien perustaminen. Peruspalvelut saatava edelleen lähipalveluina Ylistaron keskustassa.

 

Untamalan kyläyhdistys ry
pj Jaakko Lammi, puh. 050 562 5332
jaakko.lammi@netikka.fi
Yhteistalon varaukset
siht. Pirkko Ekoluoma, puh. 050 538 9699
pirkko.ekoluoma@gmail.com

 

Päivitetty 19.10.2017

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje