Hirvijärvi

Hirvijärven kylä sijaitsee keskellä Jalasjärven kuntaa. Nimensä kylämme on saanut sen länsipuolella sijaitsevasta Hirvijärvestä. Hirvijärvi on laajasti tunnettu lintuvesi. Hirvijärveen laskee kylän läpi virtaava Hirvijoki. Hirvijärven kylä sijaitsee melko laajalla alueella ja se koostuu kolmesta kylän osasta Komsista, Mäntykoskesta sekä Hirvikylästä. Kyläämme kuuluu lähes kolmesataa taloutta. Kylässämme toimii noin 55 oppilaan kyläkoulu. Maastoltaan kylämme on kumpuilevaa ja asutus on keskittynyt pääosin korkeimmille paikoille. Viljavat peltomaisemat kuuluvat olennaisena osana kylämme maisemaan. Maatalous on monen talouden pääelinkeino. Asuminen ja eläminen kylässämme on luonnonläheistä ja rauhallista. Kylässämme risteilevät lukuisat pikkutiet tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet lenkkeilyyn ja kesäisin pyöräilyyn.

Palvelut

Hirvijärvellä on oma kolmeopettajainen kyläkoulu sekä koululaisten iltapäiväkerho. Kirjastoauto kiertää kylässämme kaksi kertaa viikossa. Asiointiauto kuljettaa keskustaan kaksi kertaa viikossa kotiovelta asti. Myös jäätelöauto kiertää kylässämme.

Yhteisessä käytössä olevat tilat ja harrastusmahdollisuudet

Kylämme nimikkojärven rannalla on uimaranta ja lintutorni. Järvi tarjoaa myös hyvät kalastusmahdollisuudet. Koulumme ympäristössä on frisbeegolfrata niin lasten kuin aikuistenkin käytettäväksi. Koulumme tiloissa toimii myös erilaisia kerhoja. Kylätalossamme Raittiustalossa voi järjestää isompiakin juhlia ja erilaisia tilaisuuksia. Kylän yhdistysten toiminta on monipuolista: kylällämme voit muun muassa harrastaa näyttelemistä, osallistua ryhmäliikuntaan sekä käydä perhekahvilassa.

Kylän tapahtumia

Kylämme lukuisat yhdistykset järjestävät monenlaista toimintaa ympäri vuoden. Tapahtumista mainittakoon perinteinen pääsiäisvalakia, keväiset kukkamyyjäiset, syksyn näytelmäkausi sekä yhdessä seurakunnan kanssa toteutettava puurojuhla, jossa laulamme kauneimpia joululauluja.

Rakennuspaikkoja

Kylämme tyhjiä rakennuspaikkoja voi tiedustella suoraan maanomistajilta tai kyläyhdistyksen kautta.

Alueella toimivat yhdistykset

Hirvijärvi-Komsi kyläyhdistys, Hirvikylän maa-ja kotitalousseura, Jalasjärven itäinen metsästysyhdistys, Raittiusseura Säde XIV, diakoniapiiri, 4H-kerho, Viinamäen maa- ja kotitalousseura.

Kylän vahvuudet ja mahdollisuudet

Kylämme tärkeimpiä vahvuuksia ovat oma kyläkoulu, Raittiusseuran kylätalo, monipuolinen luonto ja ympäristö, hyvä tieverkosto sekä sijainti lähellä keskustaa. Kylämme mahdollisuuksia ovat oma kyläkoulu sekä lapsiperheet kylällämme.

Erityispiirteet

Hirvijärvellä pääelinkeinona on maatalous. Aktiivisia tiloja on lähes 90 ja eri alojen pienyrittäjiä yli 30. Heittolan tasokas motocrossrata on suosittu harrastajien keskuudessa. Hirvijärvi tarjoaa hyvät puitteet lintuharrastajille. Taivalkosken mylly on valmistanut jo vuosikymmeniä perinteikästä talkkunaa. Yritys on saanut useita kunniamainintoja tuotteistaan.

Hyvät puolet yritystoiminnan kannalta

Hyvä tieverkosto ja sijainti. Rakennusmaa on edullista.

Tärkeimmät kehittämiskohteet

Ihmisten aktivointi erilaisilla tapahtumilla ja yhteishengen lisääminen

 

Hirvijärvi-Komsi kyläyhdistys ry.
www.jalasjarvenkylat.fi/hirvijarvi
pj. Marko Pentinmäki, puh. 050 5828 805
sähköposti: raittis@gmail.com

 

Päivitetty 19.10.2017

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje