Ajankohtaista

20.08.2020

Sähköavusteinen kolmipyörä laajentaa monen reviiriä

  • 0

Ella ja Kristiina Riskumäki ajavat kolmipyörällä

Jalasjärven Kehitysvammaisten Tuki ry sai viime maaliskuussa odotetun lähetyksen. Sähköavusteinen kolmipyörä oli arvokas hankinta, mutta erittäin tarpeellinen ja hyödyttää monia. Yhdistys oli varautunut usean vuoden projektiin, mutta Liiverin rahoitus mahdollisti hankinnan nopeammassa aikataulussa. Ella ja Kristiina Riskumäki ovat jo päässet nauttimaan pyöräretkistä sähköavusteisella kolmipyörällä.

-Iso kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet meitä tässä hankinnassa, yhdistyksen rahastonhoitaja Kristiina Riskumäki kiittää.

Puolet pyörästä maksettiin tukena, mutta sen lisäksi rahaa on kerätty esimerkiksi muotinäytöksellä. Intoa ja kökkähenkeä riitti, sillä pyörää on kaivattu paikkakunnalle jo pitkään. Tähän asti vastaavanlaista pyörää on vuokrattu Tampereelta ja kuljetukset on jouduttu hoitamaan edestakaisin itse.

-Pyörä on tarkoitettu ensisijaisesti kehitysvammaisille ja erityisliikkujille. Toiveena on, että mahdollisimman moni pääsisi pyöräilystä nauttimaan. Monet pyörää kokeilleet ovatkin jo kyselleet uuden varauksen perään, Riskumäki kertoo.

Pyörä on tukeva, mutta ohjaus vaatii hiukan opettelua.

-Kun vauhtiin pääsee, niin kyllä pyörä kulkee kovaa, Riskumäki hymyilee.

 Myös  Kristiina Riskumäen tytär, 18-vuotias Ella on nauttinut pyöräretkistä useimmiten isänsä kanssa.

-Pisin retki on ollut Koskuelle ja matka oli 25 km suunta. Reviirit laajentuvat pyörän ansiosta monella, Riskumäki kertoo.

Sähköavusteinen kolmipyörä on tarkoitettu erityisliikkujille

Tulevaisuuden suunnitelmissa on tehdä myös lisävarusteiden hankintoja. Ainakin ajohanskat, erityisohjaustanko sekä poljinkaukalot ja säärituet ovat ostoslistalla.

-Tämä mahdollistaisi pyörän käytön myös henkilöille, joiden on hankala joko tarttua käsillä tai polkea näillä polkimilla.

Pyörää on voinut varata heinäkuusta alkaen. Toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin, ja tästä syystä pyörää lainataan kerrallaan viikoksi, ei lyhyemmäksi ajaksi. Pyörän varaus tapahtuu Jalasjärven Kehitysvammaisten Tuki ry:n kautta. Varauskalenterin sen salliessa, myös muut kuin erityisliikkujat voivat tiedustella pyörää.

Kommentit

Kommentoi

Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje