
Yhteistyöllä Eurooppaan
Miksi kannattaa kansainvälistyä?
Rajojen yli tapahtuvalla yhteistyöllä saavutetaan paljon niin ruohonjuuritasolla kuin isommissakin ympyröissä. Kv-hankkeen avulla voidaan muun muassa löytää uusia ideoita oman toiminnan kehittämiseen, vaihtaa kokemuksia sekä oppia uutta. Toisinaan hyöty voi olla se, että saadaan nuoret lähtemään mukaan yhdistyksen toimintaan.
Esimeriksi Satakunnassa eräs kansainvälistymishanke lähti liikkeelle, kun kylät innostuivat kv-toiminnasta. Sen pohjalta tehtiin esiselvityshanke, jossa alueen kylien kiinnostuksen kohteet sekä resurssit selvitettiin perusteellisesti. Tämän jälkeen varsinaista kvhanketta varten kartoitettiin mahdollisia partnereita Euroopasta, minkä avulla löytyi sopiva kumppani Skotlannista. Neuvotteluissa huomattiin, kuinka samanlaisten ongelmien kanssa alueilla painittiin, mutta miten erilaisia ratkaisutapoja niihin oli keksitty.
Kv-hankkeen aikana tehtiin vierailu ja vastavierailu, järjestettiin maaseudun kehittämisseminaari ja nuorten talvitapahtuma sekä kuvattiin DVD, jossa pohdittiin maaseudulla asumisen hyviä ja huonoja puolia nuorten näkökulmasta. Hankkeen seurauksena positiivisena asiana nähtiin kielitaidon ja itsevarmuuden karttumisen lisäksi vieraan maan jokapäiväiseen elämään tutustuminen, mikä ei onnistu lomamatkoilla. Nuoret huomasivat myös, että kansainvälistyä voi pienemmälläkin kylällä esimerkiksi messengerin ja skypen avulla. Hankkeen avulla pystyttiin luomaan yhteyksiä ja ystävyyssuhteita, jotka säilyivät projektin päättymisen jälkeenkin.
Lisää esimerkkejä Leader-ryhmien rahoittamista kv-hankkeista löydät muun muassa Aktiivisen Pohjois-Satakunnan sekä Karhuseudun sivuilta. Myös Liiverin kv-koordinaattorilta saa vinkkejä kv-hankkeen ideointiin.
EXTRANET
English
Suomeksi



