In English English | Suomeksi Suomeksi

Yhteistyöllä Eurooppaan

Leader-ryhmien kv-kontaktit

Euroopan Unionin yli 2000 Leader-ryhmää muodostavat kattavan maaseudun kehittämisestä kiinnostuneiden ihmisten verkoston, jonka avulla yhteistyökumppaneiden haku jäsenmäistä on helppoa. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmillä on toimivia yhteyksiä muun muassa Saksaan, Ruotsiin, Viroon, Puolaan, Italiaan, Belgiaan ja Hollantiin.

Lisäksi EU:n jäsenmailla on yhteinen Contact Point, jonka avulla on mahdollista tehdä hankepartnerihakuja myös muihin maihin koko Euroopan alueella. Säännöllisin väliajoin kannattaa myös käydä katsomassa Suomen Maaseutuverkostoyksikön sivuilta, millaisiin projekteihin muut maat etsivät tällä hetkellä yhteistyökumppaneita.

Toisinaan kontaktien hakuun kannattaa käyttää Leader-toiminnan ulkopuolisiakin kanavia. Haun voi tehdä esimerkiksi Länsi-Suomen Allianssin (WFA) kautta. WFA:n toimisto sijaitsee Brysselissä Belgiassa, mistä heillä on hyvät kontaktienluontiyhteydet ympäri Eurooppaa erilaisiin toimijoihin. Myös liittymällä kansainvälistä yhteistyötä edistävien organisaatioiden (esim. CIMO) postituslistoille, saa vinkkejä mahdollisista partnereista ja meneillään olevista hankkeista, joihin on mahdollista lähteä mukaan.

Suositeltavaa on kuitenkin ottaa ensin yhteyttä Liiverin kv-koordinaattoriin, joka pystyy parhaiten neuvomaan hankkeeseen liittyvissä erityiskysymyksissä.

Seinäjoen Seudun Kehittämisyhdistys Liiveri ry | Asematie 5, 60800 ILMAJOKI | toimisto(at)liiveri.net | Puh. (06) 424 4005 | Fax. (06) 424 4001